Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kiitos Helsinki 2011-2015


Kun mietin millaisten mutkien kautta tähän on tultu, oli hassua löytää itseni yksi ilta lenkiltä Hietalahden rannasta niin haikein mielin. Kuuntelin kun lokit kirkuivat ja pari myöhäistä turistia huuteli Sibelius-monumentin putkiin. Aurinko laski vaaleanpunaisena jonnekin sumuisen Rajasaaren taakse ja Elias jahtasi lempihanhiaan. Mietin, miten olo oli vähän kuin loman viimeisenä iltana. Samaan aikaan onnellinen ja niin haikea, että ihan vähän sattui. Regatta sulki oviaan ja mietin niitä kaikkia kertoja, kun sen 1,5 euron nuotimakkarat ovat pelastaneet laukkaavan mieleni. Ja Eliaksen hädän siitä, että kahvilanpöydät hyökkää taas päälle.

Muistelin niitä miljoonia kertoja, kun jatkuva ratikoiden ja metrojen kolina on kuristanut kurkkua. Kun olen nieleskellyt kyyneleitä aamuruuhkassa miettien, että haluaisin vain johonkin missä on hiljaista. Johonkin, missä ei tarvitsisi olla jatkuvasti kylässä ja jonkun tiellä. Miten olen koittanut miettiä, mistä miljoonan ihmisen kiire syntyy ja miten kellään on aikaa tai rahaa tehdä tänne kotinsa.

Kävellessäni taas kerran ohi Lasten- ja Naistenklinikoiden, hymähdin miten hassua on että juuri kun naapurissa olevalle synnytyssairaalalle olisi tarvetta, lähden karkuun.



Viimeiset kaksi vuotta olen melkein joka ikinen päivä koittanut löytää edes yhden hyväksyttävän syyn lähteä pakoon tätä hässäkkää. Töitä, kovia ääniä ja toisten kaupungissa elämistä. Kaikista eniten yksin heräämistä ja yksin pään tyynyyn painamista. Ikinä en missään ole ollut niin yksin kuin täällä. En edes silloin kun olin ihan oikeasti yksin tasan toisella puolella maapallo.

Välillä yksinolo on ollut ihanaa, mutta usein täällä kaveripiknikkien ja kaverin kanssa juostujen iltalenkkien keskellä yksinolo tekee myös ihan äärettömän kipeää. Se kun asuu isossa kaupungissa ihmisten keskellä kuitenkin ilman ketään kelle soittaa perjantaikaljalle tai maanantailenkille. Näin isoon paikkaan on ollut helppo hukkua ja jatkuva ihmisten vilinä ja äänet on toisaalta pitäneet minut yksinäisinä iltoina myös järjissäni.



Kiitos Töölönlahti, Stadionin torni ja Manskun ratikoiden kolina. Pahvilaatikot odottaa eteisessä ja nyt sanon ne kauan odotetut heipat. Oli hauskaa, pimeää, väsyttävää ja nauruntäyteistäkin. Sydänystäviä meistä ei tullut, mutta joku pieni palanen minua tänne silti jää. Jätän sen hyvillä mielin samoin kun jätän yksinäiset, hiljaiset illat ja hiljaa heräilevät aamut. Pidä hyvänä, nähdään taas.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Toinen jalka kesässä

Voi perkule, kun tekee tiukkaa nämä säälittävät muutamat viikot ennen alkavaa äitiyslomaa. Vähän niin kuin pari päivää ennen kesälomaa ei jaksa keskittyä mihinkään. Vasta viime päivinä on hiipinyt alitajuntaan, että tässä on kyse kuitenkin aika paljon isommista jutuista. Ei varmaan tarvi edes aloittaa siitä, miten istumatyö on ihan kelle tahansa perseestä, mutta raskaanaolevalle ihan yhtä helvettiä. Mikä taas ei yhtään edesauta keskittymistä viimeisiin työnakkeihin. Joka aamu silmät avattuani ensimmäinen suht selkeä ajatus on ollut 12 päivää, 11 päivää, 10... Ja joka-aamuinen huomenta-viesti J:lle on näköjään aika usein pikkuisen väsynyt naama hissin peilissä.


Älkää nyt naurako, mutta tajusin vasta eilen että meidän kolmihenkisen perheen elämä alkaa vedellä viimeisiään. Mitä todennäköisimmin meitä on pian neljä ja minun ja J:n kahdenkeskinen aika on ikuisiksi ajoiksi ohi. Tai ainakin 20 vuodeksi. Ja joo joo, totta kai sitä kahdenkeskistä aikaa on tulevaisuudessakin, mutta ei ihan tällaisena kuitenkaan. Ei näin arkisena, helppona ja tavallisena. Perus-Reetta kävi eilen kriiseilemään, että mitä jos me vihataankin sitä elämää? Tai jos ei tykätäkään Pallesta? Jos ei tykätäkään enää toisistamme kun elämä muuttuu? Apua, kaikki muuttuu ja loppuu ja elämä tällaisena on auttamatta ihan kohta eletty. Apua, sinne meni krapula-aamut, päiväleffat ja hitaat sunnuntaiaamut. Tylsät lauantait ja hiljaiset automatkat. Miten tässä näin kävi?!

Mutta tuo nyt on tuollaista asiaan kuuluvaa välipanikointia. Oikeasti odotan jo hurjasti alkavaa uutta elämää. Muuttoa, vappujuhlia ja lämpenevää kesää. Sitä, että hyvällä tuurilla on hetki aikaa hengähtää ja ihan vaan fiilistellä auringonpaistetta ja ulkoilmaa Eliaksen kanssa ennen varsinaista tapahtumaa. Heitellä frisbeetä ja juoda tölkkicokista. Aamuisin pyöräilen kuitenkin töihin yhä yhtä koomassa kuin aina aiemminkin. Löntystän kahvikoneelle ja kuuntelen aamuradiota ihan muina toimistorottina, enkä ihan käsitä että tämä oli ihan kohta tässä. Ihan tosi kohta. Hui että. Huijaisin jos sanoisin ettei jännitä.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pullea pääsiäinen

Hui hui, enää 17 työpäivää. Eikun yksihän menikin jo, eli 16.

Ehdin pääsiäislomalla raskautua toden teolla ja aika monta kertaa olen tainnut sanoa, ettei tämä ole enää kovin kivaa. Sattuu jatkuvasti ihmeellisiin paikkoihin ja tuntuu vaan nyt jo yksinkertaisesti sille, ettei minä ja vauva enää oikein mahduta tähän yhteiseen kotiimme. En siis toki mitenkään usko, että pääsiäisen suklaasikailulla ja muulla ruuan ahtamisella olisi mitään tekemistä tämän olon kanssa. Öhhh… Varsin outoa on myös se, miten olen ollut raskaana jo reippaasti yli 200 päivää, mutta vauva painaa vasta kolmasosan siitä, minkä kokoinen sen olisi aika hyvä olla syntyessään. Huh huh, niitä mittoja odotellessa…

Kovasti taas muuttui Pallen kotiin saapuminen todemmaksi, kun saatiin J:n siskolta iso kasa ihania pikku pikku vaatteita. Nyt kun äitiyspakkauskin näytti olevan jo postin kyydissä, aletaan olemaan aika hyvin varustautuneita noin niinkuin vaatemielessä. Mistään muusta ei sitten tarvitsekaan sanoa mitään...


Se päivän valivalituksista, pääsiäinen oli nimittäin oikeasti oikein kiva. Takatalven keleistä johtuen ei päästykään lähtemään mökille, mutta tehtiin kaikkea muuta mukavaa. Torstaina käytiin häälahjakortilla varsin onnistuneilla treffeillä Murussa ja perjantaina katsomassa vesisateessa Via Crucista. Ihan loppuun asti ei tämä möhömaha sitä jaksanut katsella, mutta olihan se silti hieno. Lauantaina ajeltiinkin kohti Kotkaa ja anoppilaa. 




Kivan pääsiäislomailun kruunasi Kotkassa sunnuntaina kevätretkeilyt porukalla ja vielä maanantaina vähän keväthommia pihalla. Illalla kotiin könysi liiallisista suklaamunista vähän sekaisin oleva unelias porukka.

Tänään alkanut arki onkin sitten ollut juurikin sitä itseään. Töitä, tiskausta, pyykkiä, jumppaa ja nakkikeittoa. Aika perussettiä siis vielä ainakin sen 16 päivää.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Vauvavarustus

Jaahas, oishan tuolla taas noita juttuja kirjoitettuina mutta odottakoon ne hiukan myöhempiä aikoja. Heräsin tuossa kuun vaihtuessa eilen siihen, ettei meillä ole juurikaan mitään hommattuna vauvaa varten. On pari kirpparivaatetta ja lahjaksi saadut tuttipullo ja tutti, mutta ei ne vielä ihan taida riittää… Vaunut kai ainakin tartteis. Ja turvaistuimen. Ai niin ja joku vauvaperheelle sopiva kotikin ois ihan jees.

Mutta ei hätää. Olen meinaan tapani mukaan googletellut asioita. Tiedän jo aika paljon kantoliinoista (hyviä, mutta alkuun tuhottoman hankalia), kantorepuista (hyviä ja helppoja, mutta kalliita), vaunuista (heittoaisa pitää olla ja kääntyvät etupyörät) ja kodin suotavasta varustuksestakin (tiskikone on vaan pak-ko olla, maksoi mitä maksoi). Liekö joku psykologinenkin juttu, mutta mitään en ole kuitenkaan vielä oikein uskaltanut ostaa. Kun eilen illalla havahduin siihen, ettei vauva ollut kyllä koko päivänä (tai ehkä edellisenäkään!) potkinut yhtään ja pikagoogletus vei ensimmäisenä kohtukuolematarinoihin, näin jo sieluni silmin sairaalasta tyhjin käsin kotiutuessa kotona odottavat tonnin vaunut. Ei, ei, ei. En osta vielä mitään. Ehtiihän tässä.

Ja ehtiihän tässä. Ihan varmasti.

(Niin ja kyllä se vauvakin illalla heräili. Varmaan aika kiukkusena J:n mahalle huutamisesta ja minun jatkuvasta tökkimisistä. Perhana kun saa edes lämpöisessä mahassa rauhassa nukkua.)

Ja niin, se asuntokin. Sekin pitäisi löytää. Noh, onhan tässä aikaa ennen kesää. Sitä odotellessa ei varmaan tapojemme mukaisesti tehdä mitään ajoissa, vaan makoillaan kevät ja sitten äippälomalla juoksen stressaantuneena pallona ympäri vauvakauppoja ostamassa sikahintaisia vaunuja ja turvaistuimia. Perushommia.