Toinen jalka kesässä

Voi perkule, kun tekee tiukkaa nämä säälittävät muutamat viikot ennen alkavaa äitiyslomaa. Vähän niin kuin pari päivää ennen kesälomaa ei jaksa keskittyä mihinkään. Vasta viime päivinä on hiipinyt alitajuntaan, että tässä on kyse kuitenkin aika paljon isommista jutuista. Ei varmaan tarvi edes aloittaa siitä, miten istumatyö on ihan kelle tahansa perseestä, mutta raskaanaolevalle ihan yhtä helvettiä. Mikä taas ei yhtään edesauta keskittymistä viimeisiin työnakkeihin. Joka aamu silmät avattuani ensimmäinen suht selkeä ajatus on ollut 12 päivää, 11 päivää, 10... Ja joka-aamuinen huomenta-viesti J:lle on näköjään aika usein pikkuisen väsynyt naama hissin peilissä.

Älkää nyt naurako, mutta tajusin vasta eilen että meidän kolmihenkisen perheen elämä alkaa vedellä viimeisiään. Mitä todennäköisimmin meitä on pian neljä ja minun ja J:n kahdenkeskinen aika on ikuisiksi ajoiksi ohi. Tai ainakin 20 vuodeksi. Ja joo joo, totta kai sitä kahdenkeskistä aikaa on tulevaisuudessakin, mutta ei ihan tällaisena kuitenkaan. Ei näin arkisena, helppona ja tavallisena. Perus-Reetta kävi eilen kriiseilemään, että mitä jos me vihataankin sitä elämää? Tai jos ei tykätäkään Pallesta? Jos ei tykätäkään enää toisistamme kun elämä muuttuu? Apua, kaikki muuttuu ja loppuu ja elämä tällaisena on auttamatta ihan kohta eletty. Apua, sinne meni krapula-aamut, päiväleffat ja hitaat sunnuntaiaamut. Tylsät lauantait ja hiljaiset automatkat. Miten tässä näin kävi?!

Mutta tuo nyt on tuollaista asiaan kuuluvaa välipanikointia. Oikeasti odotan jo hurjasti alkavaa uutta elämää. Muuttoa, vappujuhlia ja lämpenevää kesää. Sitä, että hyvällä tuurilla on hetki aikaa hengähtää ja ihan vaan fiilistellä auringonpaistetta ja ulkoilmaa Eliaksen kanssa ennen varsinaista tapahtumaa. Heitellä frisbeetä ja juoda tölkkicokista. Aamuisin pyöräilen kuitenkin töihin yhä yhtä koomassa kuin aina aiemminkin. Löntystän kahvikoneelle ja kuuntelen aamuradiota ihan muina toimistorottina, enkä ihan käsitä että tämä oli ihan kohta tässä. Ihan tosi kohta. Hui että. Huijaisin jos sanoisin ettei jännitä.