Mökki

Päädyin lähtemään mökille, tietty. Seuranani koira, yksi paketti makkaraa ja kala. Ja yksi kameran laturi liian vähän.

Mutta ei se mitään, on suihkun virkaa toimittava lampi ja ihana hiljaisuus, jonka rikkoo vain radio tai kerran päivässä mökin yli Tokioon lentävä lentokone.

En osaa juuri nyt sanoa muuta kuin että on tää aika jees.

On the road

On meinaan lomailtu! Tai siis oikeastaan minä olen lomaillut. J on sulanut 30-asteisessa rautakaupassa kun minä olen maakuntamatkaillut junalla, bussilla ja autolla ristiinrastiin Suomea. Rovaniemelle, Rymättylään, Turkuun, Espooseen, Suomenlinnaan ja nyt matkalla takaisin Helsinkiin seuraavaa siirtoa miettien. Ottaako auto alle ja suunnata Eliaksen kanssa kaksin mökille, jäädä palloilemaan hikiseen Helsinkiin vai lähteä perheen kotkalaisen seurana Meripäiville. Saatanpa kallistua hiljaiseen mökkeilyyn, mutta saas ny kattoo. Turha tässä on ruveta hötkyilemään, keskellä kesää.

Havaintoja Rovaniemen reissusta oli matalat talot ja sinnikkäät hyttyset. Parhaaksi shoppailuapajaksi osoittautui Prisman alerekit ja pohjoisesta löytyi ehkä kesäloman komeimmat maisemat. Paras kana-lihapulla -salaatti ja valtava vohveli löytyivät 21:stä, paikallinen lakka-macaron sen sijaan oli todella surullinen tapaus.

Kotipuolessa parasta on ollut sumuinen Suomenlinna ja pienen pienen kummitytön ristiäiset. Ristiäisissä oli hassu pappi ja onnelliset vanhemmat, savuankeriasta, tillipestoa ja valtava pienen tytön nallekakku. Suomenlinnassa hiljainen koirapuisto ja turisteilla lastattu lautta. 

Turun reissulla fiilisteltiin Naantalin rantaa, jokirantaa ja tietty Gaggui-kahvilaa. Ja pitkästä aikaa iski ihan oikea Turku-ikävä. Kaikki puhui niin kivasti ja oli vaan niin turkulaisia. Onni-bussista Raisiossa uloshypätessä oisin halunnut halata paikallista kadunmiestä, joka kyseli kaveriltaan että "no oliks siäl niit nagei?" Oi Turku. <3 

Semmosta tänne. Lomalla olen ainakin nukkunut tarpeeksi, syönyt hyvin ja juonut riittämiin huurteisista laseista. Ollut hiljaa tyytyväinen siihen, ettei minulla ole mitään tarvetta matkustaa Suomesta lentokoneella mihinkään. Nyt istun viileässä ja hiljaisessa junassa Eliaksen pää varpaita lämmittämässä. Kun ensi viikolla menen töihin, ei edes harmita. 

Kesä, loma ja maailman hienoin

Hohoi, täällä ollaan! Ihan melkein jo lomalla.

Yksi säälittävä pieni työpäivä ennen lomaa ja kaksi yhtä pientä yötä niin saadaan Elias-hauva hoidosta kotiin. 

Kotona on ollut aika hiljaista. Vaikka aamuheräämiset parikymmentäkiloisen ruhon läsähtäessä naamalle voi joskus pikkuisen harmittaa, niin voi että sitä eläintä on silti ikävä. Märkää kuonoa sylissä ja tassun raapaisua kädellä aina kun rapsutukset loppuu.

Ikävän ja töiden lisäksi oon kuitenkin puuhaillut myös kivoja juttuja. 

Aurinkoista Ruotsia, uimapysähdyksiä lenkillä, jätskiä ja jalkapalloa. Opiskeluhommia ja muitakin kivoja uusia juttuja syksyä silmälläpitäen. Eniten kuitenkin vaan hellettä, aurinkoa ja liplattavan veden katselua. Toimiston ikkunasta tosin, mutta maanantaista lähtien ihan livenä tuolla oikeassa ulkomaailmassa. 

Voi että. Tervetuloa kotiin Elias, mennään uimaan kunhan tulet. Kattokaa nyt sitä. Maailman hienoin. 

Vasara ja nauloja

Huh. Kyllähän sitä yhteen viikonloppuun mahtuu kaikenlaista, kun oikein änkee. Eilen oli iloisia jälleennäkemisiä, remppailua ja pihanlaittoa Kotkassa. Lauantai-illan hiljentämän Helsingin fiilistelyä kotona ja tänään vielä rippijuhlia Lempäälässä. Ja huomenna herätään Tukholmasta. Tiistaina taas töihin. Melkosta! 

J:n siskolla on perheineen Kotkassa sellainen melko kunnianhimoinen omakotitalon kunnostusprojekti. Mallia kaikki paitsi hirret uusiksi. Hommaa riittää siis ehkä vielä pariinkymmeniin talkoisiin, mutta siitä tulee niin superhieno! Ja koska ei ole mitään omaakaan pihaa laitettavana niin siellä kyykkiminen on oikeastaan aika kivaa. Kun päivätyö on sellaista pientä pipertämistä, niin onhan se nyt parasta päästä edes vapaa-ajalla vetelemään viikatteella pusikkoa matalaksi ja seinää nurin. 

Nyt on selät punasina ja tietokoneen naputteluun tottuneet kädet oikeasta työstä rakoilla. Mutta ei se mitään, koska kiva nähdä kun hommat etenee. Ei ihan vielä valmistu, mutta etenee varmaa tahtia. Ehkä syksyllä aletaan jo odottelemaan tuparikutsua. Vink vink :)

Ja nyt sinne rippijuhliin! Pienen pieni siskoni onkin viimeinen tätä laatua vähään aikaan. 

Hei kiitos

Reilu vuosi sitten elelin niitä aikoja kun kaikki tuntui olevan erityisen hankalaa. Ei ollut töitä eikä rahaa ja koko ajan oli sellainen olo, että oli vähän väärässä paikassa. Olisi muka pitänyt olla töissä, hakemassa töitä tai muuten jotenkin supertuottelias. Tuntui, että kaikilla muilla oli kaikkea sitä mitä minä koitin räpeltää kasaan huonolla menestyksellä. Vietin tosi monta päivää yökkäreissä sohvalla Elias kainalossa, useimmiten märehtien sitä miten mistään ei tule mitään.

Olen kirjoittanut ja puhunut tästä varmaan sata kertaa ja aina se on yhtä totta. Siitä miten mikään yksittäinen asia tai saavutus ei vaikuta hyvään ja terveeseen mieleen niin paljon kuin se, että osaa sanoa kiitos. Ei raha, unelmien työ tai unelmien mies. Ei kolme kiloa karkkia tai kuukausi Karibialla. Jos jotain olen tässä ihan viime aikoina aikuisuuteni alkutaipaleella oppinut, niin kiitollisuutta. Varsinkin silloin kun ei muka ole mitään syytä.

On ihmisiä, joiden eteen voi tuoda suklaakakun, punaisen Porschen ja kolme koiranpentua, ja silti niillä on aina vaan ne pari juttua mitkä on päin hemmettiä. Silloin siellä untuvapeiton alla yökkäreissään majaili juuri tällainen tyyppi.

Muistan sen hetken ihan todella hyvin. Kun se, tämä ja tuo oli taas kerran huonosti, eikä mistään tullut tietenkään mitään. J lähti aamuisin töihin tai kouluun ja minä haahuilin kotona. Asuttiin meidän vanhassa kodissa Hermannissa ja makoilin peiton alla piilossa pahaa maailmaa. Kurkistin epätoivoisesti kyynelten kastaman peiton nurkasta ulos. Vastapäätä näkyi surkea betoniseinä ja harmaa taivas. Vaikka koivumetsä ja perhoset olisivat varmaan niissä silmissä näyttäneet ihan samalta. Kaikki ärsytti ja mistään ei tullut mitään. Tietenkään.

Mietin että voihan nyt perkele, vaikka miten taitavasti täällä peiton alla märehdin ja valitan, se ei ehkä autakaan mitään. Kukaan muu ei minua sieltä tule pelastamaan tai paijaamaan pahaa mieltä pois, kuin minä ihan itse. Minä pieni hassu tyttö takkutukassani ja räkä poskella. Voihan hemmetti. Sekin ärsytti, mutta koitin kuitenkin keksiä edes yhden pikkiriikkisen asian mistä voisin sanoa kiitos. Yhden ainoan asian, mikä oli marraskuun värisessä maailmassani hyvin.

Silloin se oli Elias, joka nukkui hiljaista koiranunta tuhisten sängyn päädyssä jaloissani.

Ja olihan niitä muitakin syitä, kun pikkuisen suostui katsomaan ympärilleen. Oli silloin ja on nyt. Mutta silti on aina se yksi juttu. On liian vähän rahaa tai liikaa töitä.  On tyhmiä töitä tai ei ole töitä ollenkaan. On särkevä pää tai pullea maha.

Siispä, vaikka tänäänkin vähän väsyttää ja vähän ärsyttää, aika paljon on ihan hemmetin hyvin. Eikös?

- J:n toinen koti on nykyään syksystä kevääseen Raumalla. Siitä en ole erityisen kiitollinen, mutta siksi on erityisen kivaa herätä samasta sängystä ja syödä aamupuuroa samasta kattilasta.

- Vaikka tämänhetkisessä elämäntilanteessani on yksi jos toinenkin juttu, joita voisi vähän hienosäätää, olen oikeastaan tosi tyytyväinen siihen että kaikki on juuri näin. Koska mikään ei ole koskaan opettanut niin paljon kuin ne työt, ihmiset ja päivät, joissa on vähän hankalaa. Kun katsoo taaksepäin, ne on usein juuri niitä aikoja, joilla on merkitystä.

- Sälekaihtimia en saanut ikkunaani, mutta melkein verhot kuitenkin. J viritti nimittäin hienosti sängyn yläpuolella olevaan ikkunaan mustan päiväpeiton. Rakastan pienen kotini pientä makuusoppea, jonka pimeyteen on aika kiva nukahtaa.

- Sateesta tykkään myös. Yksi parhaita juttuja on istua töissä ikkunapaikalla ja katsella harmaata Lauttasaarta. 

- Elias. Oli silloin kun se tuhisi jaloissa päivästä toiseen ja on nyt kun se kärsivällisesti odottaa yksin kotona pitkät päivät, että muu perhe tulee kotiin. Jos yhden vinkin voisin kenen tahansa ihmisen elämään antaa, olisi se hankkia koira jos siltä tuntuu ja se on vaan mitenkään mahdollista. Koiran hankinta on kirkkaasti elämäni tärkeimpiä ja fiksuimpia valintoja. Vaikka sitä pitää ulkoiluttaa myös sateella ja  sen kouluttaminen on joskus ihan perseestä. Tai ehkä juuri siksi.