maanantai 1. syyskuuta 2014

#kutsumua


Instagramissa ja muissa sometuuteissa on pyörinyt varsin tarpeellinen kiusaamista vastaan kampanjoiva #kutsumua –haaste. Se, jossa voi ottaa itsestään kuvan, kirjoittaa kiusaajien sanomat sanat paperille ja laittaa rinnalle ne sanat millainen oikeasti on ja haluaa olla. Ihana ja tärkeä juttu. 

Minä en oikein voi siihen vaan osallistua, koska minulle ei ole kovinkaan rumia sanoja sanottu. Tai sitten en ole vaan ollut tietoinen, tai olen koittanut unohtaa.



Ne mieleen jääneet rumimmat sanat olen kuitenkin sanonut ihan itse itselleni. Usein kuvittelen muiden pitävän minua jonkinlaisena, mutta oikeasti aika usein ihmiset ovat ihan liian kiireisiä pohtiessaan omaa napaansa ja huoliaan. 

Viime aikoina olen ruvennut kiinnittämään erityisesti huomiota siihen miten oikein itselleni puhun. Meni aika pitkään etten edes tiennyt juttelevani itselleni, mutta kun lueskelin jotain juttuja ihmisten sisäisen äänen vaikutuksesta omaan mieleen ja minäkuvaan, aloin itsekin kiinnittämään omaan puheeseeni huomiota. Siihen sisäiseen puheeseen, ajatuksiin ja sellaiseen jatkuvaan alitajuiseen hölinään, mitä pieni pääni tekee koko ajan. Mitä tuo ajattelee, uskallanko, osaanko ja pitäisikö olla enemmän sellainen ja vähemmän tällainen?

Alkuun ajattelin etten oikeastaan kauheasti edes ajattele itsestäni mitään. Olen semmoinen kuin olen, mutten tiedostanut mitenkään erityisesti ajattelevani sitä. Enemmän luulin miettiväni ihan muita juttuja ja muiden ihmisten tekemisiä. Luulin havainnoivani tapahtumia ja ihmisiä paljon enemmän kuin omaa olemassaoloani. Kunnes huomasin, että oikeastaan suuri osa pääni läpi kulkevista miljoonista ajatuksista liittyikin minuun. Mitä osaan, mitä haluan, mitä pelkään, miltä näytän ja miltä tuntuu. Minäminäminäminä ja minä. Ja erityisen harmillista oli huomata miten rumasti usein puhun itselleni. 

Kun mietin mitä omalle #kutsumua-lapulleni kirjottaisin, tajusin että kaikki mieleen tulleet sanat olin kyllä kuullut ensin ihan omasta päästäni. Ei kukaan oikeasti olekaan ehkä sanonut Reetan olevan turhan pohdiskeleva, utelias tai liikaa valittava. Mutta itse joskus luulen olevani kaikkea sitä. Vaikka oikeasti olenkin vaan äärimmäisen kiinnostunut elämästä.  

Jos jossain haluaisin olla parempi, niin usein olisin itselleni paljon kivempi. Puhuisin itselleni yhtä kannustavasti kuin elämää epäröivälle parhaalle kaverille ja olisin yhtä ylpeä kuin Eliaksesta, kun se oppi viime viikolla uuden tempun alle minuutissa. 

Vaikka kaverit ja mukavia sanoja sanovat ihmiset ovat ihania, olisi kiva kuitenkin itse olla se paras kaveri juuri minulle.

2 kommenttia :

  1. Kaunis, viisas, taitava, hyvä oppimaan ja ottamaan selvää, ihana, sinnikäs, kannustava, muttei turhan mielistelijä, luova, kekseliäs, hauska ja nokkela. Ystävällinen ja avulias elämän ja ihmisten rakastaja. Sellainen sinä oot ja vieläpä aika himpskatin paljon muuta!

    VastaaPoista