Kesäretkillä

Melkein voisi sanoa, että oli taas se kaikkien aikojen kesä. Tuntuu että yhdessä kesässä on ehtinyt

jo elää pienen elämän.

Kesällä oli yläasteen luokkakokous ja hullun hauskoja unohtuneita kavereita. Vieläkin hymyilyttää kun mietin miten ihanaa oli nähdä niitä tyyppejä. Sanotaan, että lapsuuden tuttujen kanssa pystyy usein jatkamaan juttua tasan siitä mihin se on vuosia ja vuosia sitten jäänyt. Niin kävi nytkin.

Monilla oli lapsia, kotona tai mahassa. Oli erottu ja rakastuttu, opiskeltu ja irtisanouduttu. Monet oli muuttaneet kauas pois lapsuudenmaisemista ja toiset taas asettuneet takaisin juuri sinne. Oli ihana nähdä, että kaikki meistä elää ihan omanlaistaan elämää, vaikka koulun jälkeen polut on kulkeutuneet hyvinkin kauas. Osaa tyypeistä en ollut nähnyt kymmeneen vuoteen.

Silti on ihan hullua miten rakkaita ja tärkeitä ne yhteiset muistot yhtäkkiä on. Monia juttuja en todellakaan olisi muistanut, mutta onneksi joillain on parempi muisti ja valokuviakin. Oli teinirakkauksia, jälki-istuntoja, väärennettyjä allekirjoituksia, salakuljetettuja siidereitä. Kolmiodraamoja, tulevaisuuden haaveita ja hurjan epävarmoja askeleita.

Siispä menkää luokkakokouksiin, jos mahdollista. Vaikka pelottaisi ja epäilyttäisi, että onko niiden kanssa muka enää mitään yhteistä. Meinaan on. Jos ei muuta niin yhteinen lapsuus ja nuoruus.

Mutta oli kesällä toki muutakin. Kesäiltoja maalla ja kaupungissa. Liian aikaisia ja helteisiä aamuja, ikkunat auki nukuttuja öitä. 

Oli yksi erityisen tärkeä Turun reissu ja kaksi onnellisen leveää hymyä pitelemässä sadetta puun alla. 

Mutta kohta meidän pieni perhe jakaantuu taas kahtia ja muuttokuorma siirtyy kohti Raumaa. Toivottavasti kaikkien aikojen kesää seuraa samanmoinen syksy.