Jännä joulu

Se on kuulkaa niin, että viikon päästä tähän aikaan on joulusaunat saunottu, puuro(manteli)t mahassa ja anoppilan kuusenalus varmaan aika täynnä lahjoja, joita isommat ja pienemmät ihmiset ja koirat silmät kiiluen odottaa.

Tämä vauvanodotus on hidastanut ajankulkua ainakin puolet hitaammaksi, mutta toisaalta siitä on vaan yksi pieni humpsis, kun mietittiin J:n kanssa isojen uutisten jälkeen että jouluna me varmaan jo tiedetään onko meitä ensi vuonna todennäköisesti kaksi vai kolme. Tai siis kolme vai neljä, ei sovi unohtaa Eliasta.

Tänäkin vuonna joulu vähän jännittää. Sillä kivalla pikkulapsimaisella kutkutuksella, mutta valitettavasti myös sillä tavalla, jonka tietää vaan tällaisten vähän rikkinäisten perheiden lapset. Eronneiden vanhempien lapset. Vaikka ei meidän perhe minusta koskaan rikki ollut, vaan ehjä juuri sellaisena sekamelskana kuin se on.

Useamman kodin omanneena lapsena ja aikuisenakin jouluun kuuluu ainakin minulla joka vuosi myös pientä syyllisyyttä. Ei siitä, ettäkö pelottaisi että joulusta tulee huono, vaan siitä, ettei voi joulunakaan olla kaikkien kanssa. Aina on joku isä, äiti tai sisko, joka on jouluna ilman lapsiaan tai siskoaan.

Nyt kun J:n perheessä on vielä aika pieniä lapsia, on ollut aika luonnollista että ollaan vietetty joulua J:n lapsuuden kotona. Se onkin varmaan osaltaan hiukan helpottanut omaa pahaa mieltä siitä, että pitää valita onko isän vai äidin luona. Näin voi sen suurempia selittelemättä olla olematta kummankaan luona.

Erityisesti tämä moneen perheeseen kuuluminen kuitenkin harmittaa tänä vuonna, kun kaikissa kodeissa käyminenkään ei ole joulun alla mahdollista. Koska pitkät automatkat ja alkuraskaus. Ja olemattomat vapaat joulun alla. Ja ihan vaan siitä syystä, että tänä vuonna ei vaan jaksa.

Vaan kyllä se joulu silti tulee... Oikeastihan pitikin kirjoittaa siitä, miten paljon harmittaa etten saa mätiä, punaviiniä tai graavilohta tänä vuonna. Mutta tämä taisi kuitenkin mietityttää kaloja ja terästettyä glögiä enemmän.

Haluaisin myös ihan vaan sanoa kaikille niille joulupöydille, joissa en tänäkään vuonna istu, että oikeasti kyllä haluaisin. Haluaisin, että minua olisi jouluna ainakin neljä. Yksi äitille, yksi isälle, yksi isollesiskolle ja yksi J:n myötä tulleelle lisäperheelle. Mutta koska minua on tyttärenä ja siskona vaan yksi ja ainoa, lähetän maailman rakkaimpia ajatuksia niihin suklaarasioihin, kinkunleikkauksiin ja viltin alla vietettyihin hetkiin, joita en tänäkään vuonna ole jakamassa.