Vanhoilla kotikonnuilla Lilyssä oli hauska haaste siitä, mitä eväitä elämään haluaisi antaa kymmenen vuoden takaiselle itselle. Ryhdyin eilen innokkaasti haasteen kimppuun ja aloin kaivelemaan vanhoja aika tarkalleen kymmenen vuoden takaisia valokuviani. Niitä kaivellessani törmäsin myös neljään kokonaiseen puhki kirjoitettuun päiväkirjaan. Ou nou, aika ei vielä selkeästikään ole kullannut muistoja tai laskenut myötähäpeän määrää edes siedettävälle tasolle, koska en kyennyt kahlaamaan niitä läpi kolmea satunnaista lausetta enempää. Huh, ehkä niiden aika tulee vielä.
Eilen kirjoittaminen kuitenkin jäi myös siitä syystä etten keksinyt yhden yhtä asiaa mitä tietäisin muka nyt paremmin kuin silloin. En tiedä kertooko se enemmän harvinaisen viisaasta 16-vuotiaasta vai epäkypsästä 26-vuotiaasta, mutta jotenkin epäilen jälkimmäistä. Höh.
Jotain matkan varrella olen silti ymmärtänyt. En niinkään siksi, ettäkö olisin viisastunut ja kasvanut, vaan nyt olen ihan vaan elänyt sellaisia juttuja, jotka 16-vuotiaana oli vasta edessä.
Vuonna 2004 olin näihin aikoihin laskeutunut 8-paikkaisella pikkukoneella melko varmasti Australian mantereen pienimmälle lentokentälle. Vastassa oli host-perheeni äiti ja isä ja kotona odotti kolme host-veljeä innosta pinkeänä futiskaverin saadessaan. Joku jossain oli ymmärtänyt väärin, sillä olinkin tyttö Suomesta eikä rugby ollut silloinkaan erityisen lähellä sydäntäni. No futiskavereita meistä ei tullut, mutta vuoden aikana meistä tuli kyllä vaikka mitä muuta.
Jälkeenpäin ajatellen olen onnellinen siitä, etten tuolloin tiennyt oikein mitään tulevasta vuodesta, australialaisista tai elämästä noin muutenkaan. Jos jotain ohjeita olisin kuitenkin kaivannut, olisi ne olleet tässä:
- Älä kiukustu vaikka alkuun olet väsynyt ja kaikki tuntuu ärsyttävältä. Ihan kaikki ihmiset ympärilläsi tarkoittavat hyvää. Vaikka joudut vastaamaan samoihin kysymyksiin Suomesta kolmatta kymmenettä kertaa ja opettamaan kaikille ulkomaalaista pällistelemään tulleille ”kiitos” ja ”ole hyvä”, vaikka tiedät ettei ne kuitenkaan enää muista kumpaakaan kolmen minuutin kuluttua. Joistain noista pällistelijöistä tulee vielä elämäsi rakkaimpia tyyppejä.
- Jätä syömättä ne hemmetin vegemite-leivät. Ei, siitä aineesta ei koskan tule hyvää vaikka kuinka niitä yrität mussuttaa.
- Älä jätä nauttimatta, rakastumatta tai nauramatta siksi että tuo kaikki kiva loppuu aikanaan. Koska oikeastaan kaikkihan tässä elämässä loppuu joskus.
- Ui enemmän meressä, vaikka aallot ovatkin isoja ja vesi suolaista. Koskaan elämässäsi ei tule välttämättä aikaa jolloin olisi yhtä helppoa hypätä mereen koulumatkalla.
- Lakkaa huolehtimasta tulevaisuudesta ja kotiinpaluusta. On erittäin todennäköistä, että olet melko lailla yhtä hukassa kymmenen vuoden päästä kuin nytkin, eli älä hyvä ihminen aloita aikuisuudesta stressaamista ihan vielä. Mieluiten et aloittaisi koskaan.
- Soita välillä kotiin. Vaikkei facebookkia tai skypeä vielä ole, sinulla on kännykkä ja kotona jollain saattaa olla ikävä.
- Älä sure niin kovasti kaikkia ketkä sinne jäävät. En väitä ettäkö samanlaista aikaa tulisi koskaan, mutta ole mieluummin kiitollinen siitä että se edes kerran oli. Tekisi mieli sanoa myös, että älä nyt hyvä tyttö nyyhkytä niitä kaikkia jäähyväiskirjeitä kerralla lentokoneessa kotimatkalla. Mutta nyyhkytä vaan, se menee kyllä ohi.
- Vaikka olet ihan varma, ettei elämääsi tule koskaan ketään sinne jäävän ensirakkautesi veroista niin älä hötkyile. Joskus joku vielä osoittaa että olit pikkuisen väärässä. Ei ne ihan kulman takana odottavat tyypit vielä, mutta älä silti skippaa niitäkään. Muuten olisit kymmenen vuoden päästä siinä paljon tärkeämmässä suhteessa ihan yhtä kakara kuin nytkin.
- Mutta muuten, älä tee mitään toisin. Valitse juuri niin kuin aiot. Lähde ja jää juuri niin usein kuin parhaalta tuntuu. Ja muista pysyä juuri tuollaisena – olet hyvä tyyppi, vaikket aina sitä itse muistakaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti