Nights are for sleeping

Iltaa.

Eilen kaadoin aamukahvit puuroon ja tänään aamupuuron sokerit kahviin. Alkuviikosta olin aamulla lukinnut töiden pyörävarastossa oman sijasta naapurin pyörän. Oho.

Mietin, että miten aikasin alzheimer voi alkaa. Mietin myös, että pitäisiköhän vaan nukkua enemmän.

Pitäisi.

 

Uni on kepeästi lemppariasiani. Olen valvonut elämässäni ehkä kaksi yötä sen takia, etten ole saanut unta. Muuten nukun useimmiten mielelläni ja melkein aina hyvin. J aina nauraa kun käsken illalla laittamaan jalkapalloa hiljemmalle kun en saa nukuttua. Ja kahden minuutin päästä tuhisen syvässä unessa.

Eniten rakastan nukkumisessa sitä, että se parantaa kaiken. Mielen, silmäpussit ja surunkin. Olen luullut sen johtuvan vain siitä, että unen jälkeen sitä on vaan yleisesti pirteämpi ja osaa suhtautua asioihin järkevämmin. Mutta kuulin, että oikeastaan se taika tapahtuu jo unen aikana. Kun me yöllä nukumme, niin aivomme tekevät hirveästi kaikkea. Käyvät läpi päivän tapahtumia, miettivät ratkaisuja päivän polttaviin pähkinöihin ja ylipäätään virittelevät yhteyksiä jo seuraavaa aamua varten.

Aivot tekee yöllä samanlaisen boottauksen kuin minä teen tietokoneelle tai wlan-boksille silloin, kun se on jumissa eikä mikään toimi. Klikkaan uudelleenkäynnistä, ja hups, sehän toimii taas. Solmussa olevat piuhat suoristuvat ja pää on taas vähän kevyempi.



Nukutun yön jälkeen päivän ärsyttävät ja ahdistavat kokemuksetkin tuntuvat pikkuisen tavallisemmilta. Sanotaan, että yön aikana sitä saa etäisyyttä asioihin ja ihmisiin. Mutta tämä yöllinen järkevöityminen johtuu myös siitä, että yön aikana aivot läpikäy kaikkea päivän aikana tapahtunutta. Esimiehen ärsyttävät tokaisut, puolisolle pahasti sanotut sanat tai kissan kuolema rullaavat ympyrää päissämme öisinkin. Ja vaikka sitä voisi kuvitella, että silloinhan ne samat asiat ahdistavat aamulla kahta kauheammin, niin ihme kyllä se ei mene niin. Vaikka yön aikana läpikäymme niitä samoja kokemuksia, ne asettuvatkin silloin normaaleihin mittasuhteisiinsa. Se johtuu siitä, ettei nukkuva keho pysty oikeastaan tuntemaan mitään ahdistukseen, ärsytykseen tai suruun liittyviä fyysisiä tuntemuksia. Eli kaikki kokemukset ovat ihan vaan muistoiksi muuttuvia kokemuksia, eivätkä inhottavia tunteita.

Rakastan sitä tunnetta, kun ei illalla mukamas saa unta kun kaikki on niin hankalaa. On tekemättömiä töitä, tiskaamattomia tiskejä, juoksemattomia lenkkejä ja kokonainen elämä huolehdittavana. Kunnes jossain kohtaa sitä vahingossa vaan antaa olla ja huomaa nukahtaneensa. Herää aamulla ja kaikki tuntuu helpommalta.

Varmaan samasta syystä sorrun ihan liian usein käymään nukkumaan vihaisena. Vaikka mummo kuinka sanoi, ettei aurinko saa koskaan laskea vihan ylle. Anteeksi mummo, mutta kun olen iltaan mennessä usein niin väsynyt, etten vaan jaksa. En jaksa sopia puurokattilariitoja tai lojuvia futiskenkiä. Jaksan vaan kääntää kylkeä ja nukahtaa. Herätä aamulla, halata ja sanoa että olipa taas tyhmää.

Tämän takia ja siksi, että nukkuminen on ihanaa, haluan nukkua enemmän. Niin paljon, että herääminen on taas kivaa ja silmät aukeaisi ennen neljättä kahvimukia. Se tarkoittaa meillä aikaisia iltoja, mutta ei se mitään, kyllä ne facebookit ja iltasanomat odottaa.

Makoisia unia!